Jukka Honkavuori yhteistyöhön Porsche Finlandin kanssa: ”Hienoa päästä kehittämään Porschen näkyvyyttä ja brändiä Suomessa”
Suomalainen kilpakuljettaja Jukka Honkavuori on tehnyt töitä Porsche AG:lle jo reilun kymmenen vuoden ajan. Toukokuussa hän aloittaa kolmannen täyden kautensa kovatasoisessa Porsche Mobil 1 Supercup -sarjassa. Nyt hän on myös Porschen brändilähettiläs Suomessa.
Jukka Honkavuori on tuttu kasvo Porschen ystäville ja seuraajille. Rovaniemeläislähtöinen kilpakuljettaja aloitti työt Porschen kansainvälisenä ajokouluttajana jo yli kymmenen vuotta sitten. Sittemmin hän on päässyt toteuttamaan unelmaansa myös Saksan Porsche Carrera Cupissa sekä kansainvälisessä Porsche Mobil 1 Supercupissa, joka ajetaan Formula 1 -sarjan oheissarjana. Lisäksi vyöllä on Dubain 24 tunnin endurance kilpailun luokkavoitto vuodelta 2020, Porsche GT3 Cup -sarjan voitto vuodelta 2014 sekä kaksi suomenmestaruutta aiemmissa kilpa-sarjoissa. Tänä vuonna Jukka osallistui Dubain 24H -kilpailuun 911 GT3 R -kilpa-autolla, ja haaveena olisikin päästä osallistumaan Le Mansin 24 tunnin kilpailuun samalla autolla.
Ajokouluttajan työ Porsche AG:lla on vienyt Jukkaa vuosien saatossa ympäri maailman. Kouluttajan työtehtäviin kuuluu myös erilaisten markkinointivideoiden kuvaukset, joissa Jukka on päässyt toteuttamaan maailman tunnetuimpien markkinointivelhojen visioita auton ratissa. Monia filmejä on kuvattu myös tutuissa maisemissa Suomen Lapissa.
– Tänäkin vuonna toteutimme jälleen yhden erikoisen idean yhdessä erään Porschen kansainvälisen brändilähettilään kanssa. Upeat mainosvideot vaativat paljon työtä ja harjoittelua, mutta niin vaan saatiin tämäkin hieno idea pakettiin ja pääsette näkemään tulokset Porschen kanavissa tämän vuoden aikana, Jukka kuvailee innostuneena ja jättää oleellisen kertomatta.
Tiedämme varmasti mistä on kyse, kun näemme Porschen kansainvälisillä kanavilla seuraavan eksoottisen filminpätkän Lapin upeista talvimaisemista.
Alkuvuoden Jukka viettikin Levillä Top Supervisorin tehtävissä Porsche Ice Experience -ajokoulutuksessa vastaten operatiivisesta toiminnasta, koulutuksesta, kouluttajista ja toiminnasta radoilla. Kansainväliseen koulutukseen osallistuu vuosittain satoja Porsche-kuljettajia eri puolilta maailmaa. Kotimaisemissa Jukan mielessä kypsyi myös ajatus syvemmästä yhteistyöstä Porschen Suomen organisaation kanssa.
– Jukka on tehnyt meille erilaisia keikkahommia vuosien varrella ja monet asiakkaamme tuntevatkin hänet Porsche Racing Clubin tapahtumista tai Porsche Ice Experience -ajokoulutuksesta. Oli siis hyvin luonnollista aloittaa Jukan kanssa virallisesti yhteistyö myös Suomessa. Hänen kokemuksestaan Porschen kansainvälisissä ympyröissä on valtavasti arvoa Porsche-brändin edelleen kehittämisessä täällä kotimaassa, kertoo Porschen markkinointipäällikkö Aija Saha.
– Jukkaa tullaan näkemään jatkossa Porschen tapahtumissa, ja Jukan kautta voimme tarjota asiakkaillemme sekä kaikille Porschen ystäville kiinnostavaa ja innostava sisältöä niin Porschen moottoriurheilupuolelta kuin muista kansainvälisistä ympyröistä. Tulevaisuudessa pääsemme varmasti yhdessä toteuttamaan uusia ideoita myös täällä Suomessa. Olemme iloisia, että saimme hänet brändilähettilääksemme, hän jatkaa.
Jukka päivittää jatkossa Porsche-kuulumisiaan omalla sekä Porsche Finlandin Instagram -tilillä.
Instagram: @porschefinland, @jhonkavuori